Mantelit eivät olekaan niin janoisia

Uusi Kalifornian mantelilautakunnan (Almond Board of California, ABC) rahoittama tutkimus osoittaa, että osavaltion yhden merkkiviljelykasvin vesijalanjälki – tai ainakin puiden muodostama vesijalanjälki – on huomattavasti nykyisin levinnyttä lukua pienempi.

Tutkimus osoitti paitsi, että ravitsemukselliset ja taloudelliset hyödyt ovat suuremmat kuin niiden tuottamiseen tarvittava vesi, myös, että Kaliforniassa viljeltyjen manteleiden vesijalanjälki on pienempi kuin alun perin ilmoitettu maailmanlaajuinen keskiarvo.

Viimeisimmässä tutkimuksessa ”Water-Indexed Benefits and Impacts of California Almonds”, joka julkaistiin huhtikuussa Journal of Ecological Indicators -lehdessä, käytettiin mallinnusmenetelmiä, jotka eivät ole varsinaisesti käytössä, Kaliforniassa viljeltyjen manteleiden vesijalanjäljen kvantifiointiin.

Vesijalanjälkeä koskeva tutkimus on Kalifornian manteliyhteisön kestävän kehityksen matkan kannalta ratkaisevan tärkeää ja auttaa ymmärtämään paremmin mahdollisuuksia lisäparannuksiin, sanoo Richard Waycott, Almond Board of Californian puheenjohtaja ja toimitusjohtaja.

Vaikka vesijalanjälkitutkimus toimii loistavana lähtökohtana jatkuvalle parantamiselle, se on teoreettinen lähestymistapa, joka perustuu yhteen numeroon, eli mallintamiseen, mukaan luettuna maksimissaan mantelipuiden kasvattamiseen tarvittavan veden määrä. Käytännössä mantelinviljelijät ilmoittavat käyttävänsä noin 25 prosenttia vähemmän vettä kuin mallit osoittavat.

Vesijalanjälki lasketaan käyttämällä vakiomuotoista maailmanlaajuista menetelmää, jolla arvioidaan tuotteen tai viljelykasvin – tässä tapauksessa mantelin – tuottamiseen käytetty teoreettinen kokonaisvesimäärä.

Vesijalanjälkilaskelmat ovat hyödyllisiä eri viljelykasvien välisessä vertailussa, mutta ne perustuvat teoreettisiin malleihin, eivät viljelijöiden ilmoittamiin tietoihin.

”Mallinnus perustuu mantelipuiden kasvattamiseen tarvittavan veden enimmäismäärän laskemiseen”, sanoo Gabriele Ludwig, ABC:n kestävän kehityksen ja ympäristöasioiden johtaja. ”Käytännössä mantelinviljelijät käyttävät kuitenkin yleensä noin 25 prosenttia vähemmän vettä kuin mallit osoittavat.”

Viljelijät sitoutuvat säästämiseen
Kalifornian mantelin kestävyysohjelman (California Almond Sustainability Program, CASP) kautta Kalifornian mantelinviljelijät ilmoittavat kastelevansa hedelmätarhojaan keskimäärin 36 tuumaa vettä vuodessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että manteleiden sinisen vesijalanjäljen laskenta perustuu manteleiden keskimääräiseen vuotuiseen haihdutukseen (ET) koko osavaltiossa:

Yksinkertaisesti sanottuna vihreä vesi on peräisin sademäärästä, sininen vesi on peräisin käytetyistä tai hallinnoiduista vesilähteistä, kuten kastelusta, ja harmaa vesi on määrä, joka teoreettisesti tarvitaan tuotantoprosessien pinta- ja pohjavesiin kohdistuvien pilaantumisvaikutusten laimentamiseen.

”Kyse on mallijärjestelmän ja sen välisestä erosta, miten se toimii todellisessa elämässä”, Ludwig sanoo.

Tai, kuten Ludwig toteaa edelleen, se on ero mittauksen ja ennusteen, todellisen luvun ja ilmasta poimitun luvun välillä.

”Mantelinviljelijät ovat osoittaneet jatkuvan sitoutumisensa vastuulliseen ja tehokkaaseen vedenkäyttöön tieteelliseen tutkimukseen perustuvilla edistyksellisillä käytännöillä”, hän sanoo. ”Kalifornian manteliteollisuus alkoi investoida tutkimukseen vuonna 1982 selvittääkseen, voisiko uusi kastelumenetelmä – mikrokastelu – toimia manteliviljelmillä. Nykyään lähes 80 prosenttia mantelitarhoista käyttää mikrokastelutekniikkaa, kun osavaltion keskiarvo on 42 prosenttia tiloista.”

Hämmästyttävää on se, kuinka moni luulee yksinkertaisesti tosiasiana, että mantelipuut käyttävät vettä niin, että yksi gallona vastaa yhtä pähkinää. Eikö se pidä paikkaansa?

”Se on monimutkaista”, Ludwig sanoo huokaisten. ”Se on monimutkainen viestintäkysymys, jonka kaiken aiheutti yksi Mother Jonesin artikkeli.”

Vasemmistolainen lehti julkaisi samana vuonna luvun, jota toistettiin niin usein niin monissa tiedotusvälineissä, että monet ihmiset alkoivat pitää sitä yksinkertaisena tosiasiana.

ABC:n nykyinen arvio, joka sekin perustuu tosiasioihin, ei ole yllättäen paljon korkeampi. Mutta Mother Jones käytti vain osaa tiedoista päästäkseen käyttöennusteisiinsa.

”Olemme vaikeuksissa, koska (tuo miljoonan dollarin luku) perustuu vain osaan siitä, mitä tapahtuu”, hän sanoo. ”Ymmärrättekö, miksi tämä on niin monimutkaista?

Minkä verran vettä on parasta?
Kalifornian mantelinviljelijät ilmoittavat CASP:n perusteella kastelevansa hedelmätarhojaan keskimäärin 36 tuumaa vettä vuodessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että ABC:n sinisen vesijalanjäljen laskenta perustuu manteleiden osavaltion keskimääräiseen vuotuiseen haihdutukseen (ET): 47 acre-inches.

Tarkoittaako tämä, että keskimääräinen mantelinviljelijä käyttää 11 tuumaa liian vähän vettä?

Ei, sanoo Ludwig, tähän vaikuttavat monet asiat: 1) Enemmän kosteutta tulee syvältä, 2) Vuodenajat, jolloin viljelijät eivät sadonkorjuun ja muiden käytäntöjen vuoksi kastele ET:n mukaisesti, 3) Viljelijät kastelevat liian vähän ja 4) Suuri keskustelu siitä, kuinka paljon vettä on oikeastaan parasta puun kannalta.

Ludwigin mielestä mantelinviljelijät ovat joutuneet epäoikeudenmukaisesti erityiskohteeksi, koska heidän satoonsa kiinnitetään niin paljon huomiota. Se on varmasti ollut yksi modernin maatalouden suurista menestystarinoista. Harva viljelykasvi on nähnyt sadon koon kasvavan näin suureksi samalla kun hinnat ovat pysyneet korkeina. Hän etsii vastausta historiasta.

Kalifornian viimeisintä kuivuutta edellinen paha kuivuus oli 1980-luvulla. Yksi viljelykasvi oli myös silloin miljoona hehtaaria – puuvilla.

”Ne olivat pahoja tyyppejä”, hän sanoo. ”Muistattehan sen. He olivat pahiksia, ja moni asia juontaa juurensa siihen, että etsitään syntipukkia.” ●